Häihin aikaa tasan vuosi

on
perjantai 29. kesäkuuta 2018

Moikka kaikki! Tänään on tasan vuosi siihen päivään, kun pääsemme vihdoin Eetun kanssa sanomaan toisillemme "tahdon"💗

Hääjärjestelyt ovat yhä vasta ihan alku tekijöissä, ainoastaan kirkko on varattu. Yhtä hääpaikkaa olemme käyneet katsomassa ja ensiviikolla käydään katsomassa vielä ainakin kahta. Kauheasti tekisi jo mieli askarrella paikkakortteja, kutsuja jne ja käydä ihastelemassa häämekkoja. Ehkä täytyy vielä hetki kuitenkin malttaa.


Sain selville vasta liian myöhään, että joillakin pariskunnilla on tapana järjestää tasan vuosi ennen häitä illanistujais-tyylinen tapaaminen kaasojen ja bestmanien kanssa. Illan aikana olisi tarkoitus fiilistellä tulevia häitä ja kaasot ja bestmanit saisivat tilaisuuden tutustua toisiinsa paremmin. Minusta ajatus kuulosti tosi kivalta ja aateltiin järjestää tällaiset illanistujaiset esimerkiksi puoli vuotta ennen häitä.

Itselläni on jo kaasot tiedossa, mutta Eetu ei taida olla ihan vielä päättänyt bestmanejaan. Ilmeisesti niitä saisi Eetun mielestä olla ainoastaan yksi, mutta olen yrittänyt suostutella harkitsemaan useampaa, esimerkiksi kolmea. Olisi sitten enemmän apukäsiä meidän tärkeää päivää varten ja saisimme keskittyä ainostaan toisiimme.


Olen miettinyt jotain kivoja pikku ylläreitä kaasoilleni, mutta en paljasta niistä vielä enempää(jos kyseiset kaasot sattuvat vaikka lukemaan tätä julkaisua). Teen kuitenkin myöhemmin oman postauksensa näistä yllätyksistä ja kaasojen reaktioista.

Kivaa viikonloppua!

Juhlapaikkoja pääkaupunkiseudulla

on
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
Olen listannut alas pääkaupunkiseudun juhlatiloja, joihin olen itse tykästynyt. Suurin osa tiloista sijaitsee Helsingissä ja loput Vantaalla.

Vaihtoehtoja tuntuu olevan vähän liikaakin, me ei olla ainakaan osattu vielä päättää että missä hääjuhlaa vietetään. Muutamia listallakin mainittuja paikkoja olemme menossa katsomaan heinäkuun puolella.


Netti on pullollaan erilaisia hääpaikkoja, joista jokaiselle löytyy varmasti mieluinen. Linkit vievät juhlatilojen omille nettisivuille, joista näkee hintoja ja kuvia.

Maalaisromanttiset:

-Villa Smeds
Paikkoja istuen: 120
Omat ruoat: ei
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 9-24
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Paikkoja istuen: 100
Omat ruoat: ei
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 9-02
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Paikkoja istuen: 100
Omat ruoat: ei
Omat juomat: ei
Vuokra-aika: 6h
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

-Ravintola Backas
Paikkoja istuen: 100
Omat ruoat: ei
Omat juomat: ei
Vuokra-aika: sovittavissa
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

-Villa Vuosanta
Paikkoja istuen: 100
Omat ruoat: kyllä
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 9-02
Majoitus: kyllä
Pysäköinti: kyllä

Pienen budjetin (kuten seurantalot ja työväentalot):

Paikkoja istuen: 100
Omat ruoat: kyllä
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 9-04
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Paikkoja istuen: 120
Omat ruoat: kyllä
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: ei tiedossa
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Tunnelmalliset:

Paikkoja istuen: 140
Omat ruoat: ei
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 9-01
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Paikkoja istuen: 88
Omat ruoat: ei
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 9-02
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Paikkoja istuen: 60
Omat ruoat: kyllä
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: ei tiedossa
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä


Paikkoja istuen: 150
Omat ruoat: ei
Omat juomat: ei
Vuokra-aika: 6h
Majoitus: kyllä
Pysäköinti: kyllä


Paikkoja istuen: 100
Omat ruoat: ei
Omat juomat: ei
Vuokra-aika: 15-23
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Paikkoja istuen: 60
Omat ruoat: ei
Omat juomat: kyllä
Vuokra-aika: 8-22
Majoitus: ei
Pysäköinti: kyllä

Toivottavasti tästä listasta löytyi muillekkin mieluisia juhlapaikkoja.

Häähuumaa

on
tiistai 19. kesäkuuta 2018
Moikka kaikille! Osalle teistä olen varmaan entuudestaan tuttu Karhusola-blogin kautta ja haluankin toivottaa teidät kaikki vanhat sekä myöskin uudet lukijat tervetulleiksi hääblogiini. Blogin kautta pääsette seuraamaan matkaamme Eetun kanssa hääsuunnittelusta alttarille saakka, kun sanomme toisillemme "tahdon".


Kirjoittelen mm. hääpaikoista, hinnoista, koristeluista(DIY-juttuja), polttareista ja kaikesta mahdollisesta häihin liittyvästä sekä tietenkin varsinaisesta vihkimispäivästä.

Eetun kanssa olemme tavanneet vuonna 2011 ja kihlautuneet vuonna 2016. Kihlojen jälkeen olemme saaneet kaksi ihanaa poikaa. Hääsuunnittelut ovat vasta ihan aluillaan, ainoastaan hääpäivä ja kirkko ovat tiedossa.

Kiva että olet mukana seuraamassa häiden suunnittelua!


Suosituimmat postaukset

Instagram