Kokeilussa mikroneulaus ja happohoito

on
torstai 1. marraskuuta 2018
Ennen ja jälkeen

Moi! Tällä kertaa vähän erilaista postausta täällä hääblogin puolella. Ajattelin kirjoitella tänne välillä myös kauneudenhoitoon liittyvistä asioista, koska ainakin itselleni se on tärkeä asia hääpäivää ajatellen ja toki muulloinkin. Ja uskoisin, että moni muukin tuleva morsian haluaa näyttää kauniilta ja hyvinvoivalta hääpäivänään. Kuten jo mainitsinkin; kauneus, terveys ja hyvinvointi ovat minulle tärkeitä. Opiskelen terveysalalla ja haluan parantaa omaani sekä muiden sisäistä terveyttä. Samalla toivoisin että hyvinvointini näkyy myös ulospäin.

Minulle tarjoutui ihan mieletön mahdollisuus päästä testaamaan mikroneulaushoitoa ja happokuorintaa, kun ihana Milja Face Helsingistä otti minuun yhteyttä yhteistyön merkeissä. Sain käydä CK Beauty -kauneushoitolassa kahdessa mikroneulauksessa ja yhdessä happokuorinnassa ja vastineeksi kirjoitin kokemuksiani hoidoista kosmetologien asiakaslehteen. Tämä julkaisu ei siis ole mitenkään osa yhteistyötä, vaan halusin tulla kertomaan teille kokemuksiani neulauksesta, jos vaikka joku teistä on sellaista harkinnut. Minun ihoani hoiti Camilla, joka oli todella ammattitaitoinen ja ystävällinen, hän kertoi kokoajan mitä on tekemässä ja osasi neuvoa jatkon suhteen.

Milja lähetti minulle kotiin Bielendan tuotteita, joilla kosteutin ihoani hoitokertojen välissä ja niiden jälkeen. Tuotteet ovat ihania ja ne sopivat rasvoittuvalle pintakuivalle iholleni todella hyvin.

Laitan tähän ihan ensimmäisenä kuvia, miltä ihoni näytti ennen hoitoja. Olen sairastanut rajun aknen kymmenen vuotta sitten ja se on jättänyt iholleni arpia ja värin epätasaisuutta. Siksi lähdinkin innoissani mukaan testaamaan neulaushoitoa.

Ennen-kuvat:







Ensimmäinen neulauskerta jännitti hieman. Olin netistä lueskellut, että neulaus voi saada ihoon pysyviä vaurioita tai iho voi tulehtua, jos välineet eivät ole puhtaita. Jännittynein fiiliksin astelin kauneushoitolaan, mutta ilokseni sain pian huomata, että minua hoitava kosmetogi onkin erittäin mukava ja osaava.

Ennen varsinaista mikroneulausta kasvoni puhdistettiin huolellisesti ja ihoon tehtiin kevyt kuorinta. Mikroneulauksessa käsiteltiin kasvot kauttaaltaan, kuitenkin silmänympärysihoa välttäen. Neulaus tuntui nipistelynä ja etenkin poskien alueella nipistely oli hyvin pientä. Eniten kipua tuntui otsan alueella, jossa iho on hyvin ohut ja luu niin lähellä. Neulaus oli kuitenkin nopeasti ohi ja ihoon alettiin imeyttämään kosteuttavia tuotteita. Minulla on hyvin pintakuivaiho, joten se vaati paljon kosteutusta. Lopuksi iholle laitettiin rauhoittava kasvonaamio ja sen vaikuttaessa sain vielä ihanan päähieronnan. Hoidon jälkeen iho punoitti ja kuumotti muutaman tunnin ajan.

Seuraavana päivänä ensimmäisestä neulauskerrasta:



Toisella hoitokerralla kasvoihini tehtiin erittäin tehokas happohoito, joka kuorii ja tasoittaa ihoa. Tämän tehohoidon tarkoituksena oli saada uudistettua ihoa myös pinnalta päin, koska neulauksen tarkoitus on lähteä uudistamaan ihoa nimenomaan sen syvemmistä kerroksista.

Kosmetologi teki jälleen iholle ensin alkupuhdistuksen, jotta iholta saatiin poistettua meikit ja lika. Alkupuhdistuksen jälkeen iho pyyhittiin vielä puhtaalla alkoholilla ja siihen levitettiin c-vitamiiniseerumi. C-vitamiini kirveli iholla hieman. Seuraavaksi Camilla levitti kasvojen ja kaulan iholle reti-power kuorintanaamion. Naamio ei tuntunut iholla laisinkaan pahalta. Kasvohoito oli valmis ja naamion piti antaa vaikuttaa iholla neljä tuntia, joten pesin sen vasta kotona pois. Sain kotiin mukaani vielä loput c-vitamiiniseerumista, jonka levitin iholle pesun jälkeen.

Happokuorinta:


Seuraavan kahden päivän aikana iho lähti kuoriutumaan todella rajusti. Vanhaa ihoa irtoili välillä isoinakin paloina, mutta ihoa piti silti välttää nyppimästä. Silloin minua kyllä vähän pelotti, että jääkö iho epätasaisen väriseksi. Arviolta noin viikon kuluttua happohoidosta iho oli uudistunut täysin. Vanha kuollut iho oli poissa ja alta paljastui erittäin kirkas ja pehmeä iho.

Happokuorinnan jälkeen:


Toisella neulauskerralla minua ei enää lainkaan jännittänyt, koska tiesin jo miltä neulaus tuntuu ja luotin täysin Camillan ammattitaitoon. Kasvoihin tehtiin taas tuttuun tapaan alkupuhdistus ja kevyt kuorinta. Painotan että hyvin kevyt kuorinta, koska happohoidosta ei ollut kuitenkaan kulunut montaa viikkoa. Kosmetologi kävi neulauslaitteella jälleen koko kasvojen ihon läpi, kuitenkin silmänympärysihoa välttäen. Neulauksen jälkeen ihoa taas kostutettiin ja siihen laitettiin rauhoittava naamio. Tämän toisen neulauskerran jälkeen iho ei punoittanut ja kuumoittanut niin rajusti kuin ensimmäisellä kerralla ja ihon sävy tasoittui jo parissa tunnissa.

Viikko toisen neulauskerran jälkeen:



Vaikka olin nähnyt netissä useita ennen ja jälkeen kuvia neulauksesta ja kuullut sen tehokkuudesta, olin silti aluksi skeptinen hoidon toimivuuden suhteen. Olen yhä hämilläni siitä, miten hyviä tuloksia jo kahdella neulaushoitokerralla saatiin. Iho on edelleen paikoitellen epätasaisen sävyinen, mutta arvet ovat tasoittuneet huomattavasti ja iho tuntuu ihanan pehmeältä! Harmi kun tuota pehmeyttä ei pysty välittämään näiden kuvien kautta. Kasvot ovat myös kirkkaammat ja mustapäät ovat vähentyneet. Lopulliset tulokset ovat nähtävissä kuuden viikon päästä neulauksesta. Laitan kuvat vielä tämänhetkisestä tilanteesta, nyt kun neulauksesta on kulunut kolme viikkoa.

Kolme viikkoa toisen neulauskerran jälkeen:





Vaikka päästiinkin jo näinkin hyviin tuloksiin, niin ajattelin lähempänä häitä käydä vielä yhden kerran mikroneulauksessa. Ei kannata kuitenkaan ihan häitä edeltävänä päivänä käydä, koska kasvot punoittavat kuitenkin hoidon jälkeen aika paljon 😃

Huomaatteko te mitään eroa ihossani verrattuna siihen tilanteeseen mistä lähdettiin liikkeelle? Entä onko teillä omia kokemuksia mikroneulauksesta tai happohoidosta? Jos haluatte käydä tutustumassa tarkemmin Bielendan tuotteisiin, niin se onnistuu tästä (linkki aukeaa facebookkiin).

Iso kiitos vielä Face Helsinki Milja ja CK-beauty Camilla! Olen niin onnellinen kirkkaan heleistä kasvoistani ❤️
2 kommenttia on "Kokeilussa mikroneulaus ja happohoito"
  1. Olen itse miettinyt myös mikroneulausta koska minulla on mielestäni eloton iho ja tähän ainakin on ystäväni suositelleet mikroneulausta. Minua on piikit jännittäneet joten en ole uskaltanut käydä. Tämän kirjoituksen perusteella voisin kuitenkin uskoa, että ammattitaitoinen henkilö hoitaa työn huolellisesti. Minulla on aknen takia jäänyt muutama arpi ja ilmeisesti arven hoitoon mikroneulaus voisi olla myös hyvä hoito? Ainakin ymmärsin, että olet itse myös halunnut tämän takia kokeilla mikroneulausta? Löysin jo yhden hoitopaikan Kainuusta. Täytyy ehkä käydä kokeilemassa :) https://www.beautyboost.fi/muut-esteettiset-hoidot

    VastaaPoista
  2. Mikroneulaus olisi mielenkiintoinen. Täytyykin selvitellä, missä semmoisen saisi tehtyä täällä Kalasatamassa. Muutamia vaihtoehtoja ilmeisesti on, hieman jo tein taustatutkimusta. Oma ihoni tarvitsisi kyllä hieman hehkua!
    https://www.kalasatamanapteekki.fi/hoitolahuone-rantakukka

    VastaaPoista

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram