Kiitoskortit

on
maanantai 7. lokakuuta 2019
Häiden kiitoskortit

Moikka! Viime postauskerrasta on vierähtänyt jo aivan liian pitkä aika. Yritän kuitenkin pikku hiljaa kirjoitella kaikesta oleellisesta häihimme liittyen. Lisäksi jokainen saa kommenttikenttään tai Instagramin puolella esittää postaustoiveita. Instagramista löydyn @tahdonsanoatahdon profiilin takaa.

Yksinkertainen teema jatkui myös kiitoskorteissa


Kiitoskorttien suhteen halusimme jatkaa samalla yksinkertaisella teemalla, joka oli nähtävissä niin hääkutsuissamme kuin häiden koristeluissakin. Häiden koristeista voisin kertoa lisää vaikka seuraavassa postauksessa.

Hääkutsuista oli jäänyt jäljelle ylimääräistä paperia, joten hyödynsimme samaa paperia myös kiitoskorteissa. Lisäksi korteissa käytettiin samaa fonttia ja oksien kuvia.

Jälleen kerran kauniista jäljestä saamme kiittää lahjakasta Katjaa. Katjan löytää somesta @katja__annika ja @katjanpuikoilla. Hänelle saa laittaa viestiä, mikäli olisi kiinnostunut ostamaan hänen graafisen suunnittelun palveluitaan.

Häiden kiitoskortit

Leikkaa ja liimaa


Tilasimme valokuvat netistä mattapintaisina. Sitten vain kiinnitimme valokuvat printatuille pohjille kaksipuolisella teipillä. Kaksipuolinen teippi on osoittautunut oikein käteväksi esim. liiman sijasta, sillä se ei tee paperista ryppyisen ja sottaisen näköistä. Lisäksi siinä on loistava pito.

Häiden kiitoskortit

Kääntöpuolen informaatio


Kiitoskortin toiselle puolelle kirjoitimme kiitoksemme jokaiselle, joka oli mukana hääpäivässämme. Lisäksi halusimme laittaa valokuviin liittyvää informaatiota, jotta jokainen juhlavieras osaisi käydä lataamassa haluamansa kuvat hääkuvagalleriasta. Myös valokuvaajallamme oli tietyt toiveet kuvien jakamisen suhteen, joten laitoimme senkin tiedon korttiin.

Teimme vielä yhteisen kansion google driveen, jotta jokainen vieras voisi jakaa mahdollisia ottamiaan kuvia tai videoita.


Ihanaa viikon jatkoa ihan jokaiselle!

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram