DIY: Kaasoille pullot kuohuvaa

on
sunnuntai 5. elokuuta 2018

Moi! Hääsuunnitelmat etenee pikku hiljaa. Olen päässyt jo vähän askartelemaankin, kun väsäsin kaasoilleni tälläiset pullot. Olen tosin ystäviäni Kristaa ja Kataa pyytänyt jo aiemmin kaasoiksi kasvotusten, mutta siskolleni Rosalle tämä tuli ihan yllätyksenä. Laitan tähän alas pienen kuvasarjan siitä, miten pullot on koristeltu.

Tältä pullot siis alunperin näyttivät.



Liotin pulloista etiketit pois ja suojasin pullojen kaulan maalarin teipillä ja pakastuspussilla spraymaalia varten.


Pullot maalattiin ulkona, pahvilaatikkoa apuna käyttäen.


Yhdellä maalikerroksella jälki oli jo riittävän tasainen ja peittävä, joten maali myös kuivui hyvin nopeasti. Poistin suojateipit varovasti ja sen jälkeen pullot näyttivät tältä.


Sitten ryhdyinkin kirjoittamaan pulloihin uusia etikettejä. Halusin kirjoittaa jokaiselle kaasolle oman tekstin siitä, minkä takia pyysin kaasoikseni juuri heitä ja mitä he merkitsevät minulle. En ole kovinkaan luova ja käsialani on huono, joten etiketit todella aiheuttivat päänvaivaa. Tiesin kuitenkin heti mitä haluaisin etiketteihin kirjoittaa.


Koristelin pullot vielä liimaamalla niihin pitsinauhan ympärille.


Lopuksi teippasin vielä etiketit paikoilleen ja viimeistelin pullot sitomalla pullojen kaulaan kauniit nauhat. Ja tämä oli siis lopputulos, mitäs tykkäätte? Omasta mielestäni näistä tuli kyllä aika nätit, vaikka vaatikin vähän luovuutta ja näpertelyä.


Mutta sitten vielä se tärkein; millaisen vastauksen sain ystäviltäni ojentaessani pullot?

Kaikki ottivat kaason tehtävän mieluusti ja onnellisena vastaan! Ihanaa, olen niin super innoissani, kun minulla on kolme niin huikean ihanaa kaasoa mukana yhdessä elämäni tärkeimmistä päivistä!❤️

6 kommenttia on "DIY: Kaasoille pullot kuohuvaa"
  1. Tosi kauniit! Ja höpöhöpö, sullahan on tosi nätti käsiala! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniit ja henkilökohtaiset lahjat! Ja ihana idea kaikkiaan. Tuo pullojen tuunaus onnistui aivan superhyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!! 😍 Kiitos piristävästä kommentista💕

      Poista

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram