Hääsuunnittelun vaikein osuus: hääkuvaajan valinta

on
keskiviikko 8. elokuuta 2018
Häiden suunnittelun vaikein valinta ihan varmasti on oltava valokuvaajan valinta. Minä olen ainakin ehtinyt jo selaamaan sadat eri vaihtoehdot läpi ja lähettämään sähköpostia niin monelle eri kuvaajalle, etten pysy enää laskuissa mukana.


Olimme alunperin ajatelleet, että haluamme kuvien lisäksi myös videomateriaalia häistä. Olin jo löytänytkin meille lahjakkaan videokuvaajan hintaan 1200€. Sitten aloimme miettimään, että video-ja valokuvaajaan menisi yhteensä n. 3000€ ja se on meidän budjetillemme jo vähän liikaa.

Niinpä teimme kompromissin ja päätimme jättää videokuvaajan pois ja panostaa sen sijaan valokuvaajaan. Vaihtoehtoja on vaikka miten paljon, mutta se että haluaa pysyä 2000 euron alapuolella ja löytää silti loistavan valokuvaajan, rajaa jo aika paljon.


Hinnan lisäksi minulla oli kuvaajasta muutama muukin kriteeri; valokuvaajalla on oltava kokemusta nimenomaan hääkuvauksesta. Lahjakas luontokuvaaja ei välttämättä ole paras vaihtoehto  nopeatempoiseen häiden taltiointiin. Lisäksi haluan että kuvista välittyy lämmin tunnelma, kiireettömyys ja ennen kaikkea rakkaus.


Pahin painajainen kuvien suhteen olisi se, että kiireisessä aikataulussa käymme räpsimässä hääpotretit, joissa pönötetään jäykän ja vaivautuneen näköisinä. Haluan, että kun vuosien päästä palaan tuohon hääpäiväämme kuvia selaillen, niin niistä välittyy tietynlainen tunnelma, joka on lähes käsinkosketeltavissa.

No, pienen kriiseilyn jälkeen olemme vihdoinkin löytäneet juuri sen oikean valokuvaajan! Hän on aivan älyttömän lahjakas ja ammattitaitoinen valokuvaaja Lotta Polviander. Olen jo pitkän aikaa ihastellut Instagramissa hänen upeita valokuviaan ja olen monilta kuullut hänen ammattitaitoisesta otteestaan taltioida kuviin kaikki se rakkaus ja herkkyys.


En vaan voi hehkuttaa Lottaa tarpeeksi, joten annetaan kuvien puhua. Klikkaamalla tästä, pääset Lotan hääportfolio kansioon. Myös tämän postauksen valokuvat ovat Lotan ottamia ja olen saanut häneltä luvan kuvien käyttöön. Juurikin tuo herkkyys, onnellisuus, rakkaus ja kuvien rauhallinen tunnelma saivat minut vakuttuneeksi siitä, että Lotta on juuri oikea valokuvaaja meille.

Suunnitelmissa olisi pitää Lotan kanssa hääpalaveria varmaankin jo tässä syksyn aikana. Tapaamisen yhteydessä hän ottaa Eetusta ja minusta muutamat parikuvat, joita voimme käyttää vaikkapa save the date-korteissa. Samalla tulemme kuvaajan ja kameran kanssa tutuiksi jo ennen hääpäivää.


Sopivan valokuvaajan löytäminen voi todellakin olla haastavaa, mutta suosittelen näkemään kuitenkin vähän vaivaa asian eteen. Itseäni ainakin harmittaisi jälkikäteen hirveästi, jos kuvat eivät olisi mieluisia. Ja se kuvaaja mikä on yhdelle oikea, ei välttämättä toisen silmää miellytä. Tähän asiaan kannattaa käyttää hieman aikaa ❤️ Tsemppiä valokuvaajan löytämiseen!

4 kommenttia on "Hääsuunnittelun vaikein osuus: hääkuvaajan valinta"
  1. Mäkin olen ihaillut Lotan kuvia! 😍 Onnea hyvästä valinnasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! 😍 Lotta on kyllä niin taitava 💕

      Poista
  2. Onnittelut kuvaajan valinnasta! :) Meilläkin juhlapaikan jälkeen valo- ja videokuvaajan löytäminen on tähän mennessä ollut haastavinta tässä häiden suunnittelussa. Mutta niinkuin sanoitkin niin siihen kuitenkin kannattaa munkin mielestä panostaa, sillä kuvat ja videot ovat kuitenkin se konkreettinen asia, joka hääpäivästä jää käteen :)

    VastaaPoista

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram