Viimepäivien järjestelyitä ja to do -lista

on
torstai 20. kesäkuuta 2019
Pieni stressi ja ahdistus nostivat päätään alkuviikosta. Stressin syynä oli pitkä to do -lista, joka tuntuu vain kasvavan sitä mukaa kun hääpäivä lähestyy. Ostoksiakin oli vielä eilen pitkä lista, mutta olen nyt saanut hankittua kaikki tärkeimmät asiat listalta.

Fiilis on odottavainen ja jännittynyt


Oikeastaan pahin ahdituskin katosi ostoslistan lyhentyessä. Lisäksi saimme siskoni kanssa taiteltua servietit tällä viikolla valmiiksi ja Eetu haki viime sunnuntaina bestmanien avustuksella Virosta häiden juomat, joten siinäkin on jo pari huolenaihetta vähemmän.

Hääkattaus

Nyt mieli on aika rauhallinen ja hyvällä tavalla jännittynyt. Tänään häihin on jäljellä enää 9 päivää. Lähdemme illemmalla ajelemaan mökille ja otamme sinne pari askarteluprojektia mukaamme. Niistä voin kirjoitella tänne sitten oman julkaisunsa.

Vihkikeskustelu 2 päivää ennen häitä


Pappikin soitti pari päivää sitten ja sovimme vihkikeskustelun ajankohdaksi ensiviikon torstain. Pidämme tapaamisen samassa kirkossa, jossa meidät ensi lauantaina vihitään. Itse olen käynyt kyseisessä kirkossa ehkä kerran ja Eetu ei varmaan kertaakaan, joten on kiva päästä näkemään miltä kirkon sisällä näyttää.

Puhelun jälkeen laitoin Eetulle viestiä: "apua, olemme menossa naimisiin!" Eetua lähinnä huvittaa minun kriiseilyni.


Viimeisten päivien to do -listaa


Tässä joitakin asioita, joita täytyy vielä ennen häitä hoitaa:
  • Tievarsikylttien ja valokuvaustaustan askartelu
  • Muutamien tavaroiden tuominen mökiltä, kuten matkasänky Oivalle, mölkky ja viinilasit illaksi
  • Iltapalan hankinta
  • Häävalssin kertaaminen kenkien ja vannehameen kanssa
  • Hääpäivän työnjaon suunnittelu (tapaaminen kaasojen ja bestmanien kanssa)
  • Menukorttien, hääohjelman ja bingon tulostaminen
Hups, hääkengät menivät vaihtoon

Kiinnostaisiko postaus häiden juomista? Polttaripostauskin on unohtunut täysin, tässä on vaan aika monta rautaa tulessa samanaikaisesti, kun täytyy kahdesta lapsesta ja yhdestä koirastakin huolehtia 😄

Postaustoiveita saa kuitenkin aina ehdottaa, joko kommenttiboksiin tai vaikkapa Instagramin puolella. Mukavaa juhannusta kaikille, palailen tänne viimeistään alkuviikosta!

Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram