Perinteistä poiketen

on
lauantai 29. joulukuuta 2018
Moi ja ihanaa viikonloppua! Häät ovat tasan 6 kuukauden kuluttua eikä stressistä ole tietoakaan. Yleensä olen aika kova stressaaja, joten ihmettelen suuresti tätä seesteistä oloani. Toisaalta onhan tässä vielä hyvin aikaa aloittaa panikointi.


Tässä hääsuunnitelmien edistyessä olen nyt monesti törmännyt seuraavanlaiseen ilmiöön; hääjuhlia ei välttämättä vietetäkään enää perinteisen kaavan mukaan, vaan juhlista uskalletaan tehdä hääparin näköiset. Varmasti moni muukin on pannut merkille saman asian. Ja siis sehän on ihan mielettömän upeaa, että parit rohkenevat toteuttaa juuri heidän näköisensä juhlat. Mm. häävalssista, leikeistä,  morsiamen ryöstöstä, kimpun/sukkanauhan heitosta ja kakun leikkuusta on tullut ajansaatossa ns. "pakollisia" häihin liittyviä perinteitä. Pakollisilla tarkoitan, että saatetaan ajatella: "Näin kaikki muutkin tekevät ja ovat aina tehneet" tai "Nämä asiat kuuluvat häihin". Hääperinteet saateetaan sisällyttää hääohjelmaan lähes automaattisesti, ilman että asiaa on oikeastaan sen kummemmin miettinyt. Enkä nyt väitä, että luettelemani hääperinteet täytyisi jättää kaikkien häistä pois. Pointtina on nimenomaan se, että hääpari tekee häistä omansa näköiset jättämällä joitakin asioita pois ja korvaamalla ne jollain heille mielekkäämmällä.

Olemme myös Eetun kanssa pohdiskelleen näitä hääperinteitä ja päättäneet jättää muutamia asioita pois juhlastamme:

Istumajärjestys
Aikaisemmassa julkaisussani mainitsinkin ohimennen tästä ajatuksesta. Olemme päättäneet luopua istumajärjestyksestä kokonaan. "Istu vapaasti mihin haluat, sillä tänään kaksi sukua yhdistyy" -ajatuksella mennään. Voi olla että yhden pöydistä varaamme kaasoille, bestmaneille sekä omille vanhemmillemme ja pojillemme. Muutoin meidän ei mielestäni tarvitse päättää istumajärjestystä, vaan vieraat saavat itse valita istumapaikkansa. Samalla säästyy rahaa, kun sitä ei tarvitse paikkakortteihin käyttää.


Häävalssi
Meistä kumpikaan ei ole kummoinen tanssija ja jotenkin valssi tuntuu ajatuksena kovin vieraalta. Niinpä päädyttiin korvaamaan perinteinen häävalssi esimerkiksi hitailla tai jollain omalla tanssilla. Kyllä meidänkin häissämme takuulla jotakin tanssia nähdään.

Kakun leikkuu
Kakkukahvit pidetään todennäköisesti päätalossa, jossa ruokailukin tapahtuu. Juhlatila on sen mallinen, ettei hääkakun leikkuusta saada siellä oikein järjestettyä ohjelmanumeroa. Sain tosin sellaisen ajatuksen, että mikäli säät sallivat, niin kahvit voisi kattaa ulos. Juhlatila on meren läheisyydessä ja sitä ympäröi kaunis piha-alue, joten aurinkoisella ilmalla se olisi täysin mahdollista. Silloin hääkakunkin onnistuisi leikkaamaan siten, että kaikki halukkaat vieraat sen näkisivät.

Hääbingo
Ajateltiin korvata perinteinen hääbingo salatehtävillä. Salatehtävätkin ovat nykyisin melko yleisiä ja niillä saa kivasti rikottua mahdollista jäykkää tunnelmaa. Ja tehtäviksi kannattaa tietysti valita sellaisia, joita ei ole liian iso kynnys lähteä suorittamaan, eli ne eivät vaadi liikaa heittäytymistä.

Kenkäleikki tai morsiamen ryöstö
Alustavasti ollaan ajateltu, että valittaisiin näistä kahdesta ohjelmanumerosta vain toinen. Toki mennään myös vähän tilanteen mukaan, eli jos juhlaväki vaikuttaa väsähtäneeltä, niin tarvittaessa voi pitää useampiakin ohjelmanumeroita.


Tällaisia ajatuksia meillä on toistaiseksi hääjuhlaan liittyen. Saattaahan myös olla, että ajatukset ehtivät tässä puolen vuoden aikana vielä muuttumaan. Mitäs perinteitä teidän hääjuhlassa tulee näkymään, entä mitkä asiat haluatte ehdottomasti jättää pois?
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram