Täydellinen valinta

on
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Moikka kaikki ihanat! Meillä oli eilen tapaaminen hääkuvaajamme Lotan kanssa. Palaveri oli rennosti kahvin äärellä käyty keskustelu mm. toiveistamme kuvien suhteen ja hääpäivän aikataulusta.

Hääkuvaaja
Hääkuvaaja

Keskustelun päätteeksi Lotta otti minusta ja Eetusta kuvia, jotta näkisimme hieman millainen tyyli Lotalla on kuvata ja miten meidän tulee kuvissa olla. Lotta ohjeisti meitä jatkuvasti, joka oli todella hyvä asia. Sitä kun ei itse näe samalla tavalla, että mikä näyttää hyvältä ja mikä ei.

Hääkuvaaja
Kuvat: Lotta Polviander
Hääkuvaaja

Kuvaustilanne oli täysin uudenlainen kokemus, jollaista en ollut kokenut koskaan aiemmin. Se oli intiimi, herkkä ja ehkä hieman hysteerinenkin, kikatimme nimittäin Eetun kanssa kuin ala-aste-ikäiset koulun discossa. Lotta laittoi meidät Eetun kanssa hyvin _hyvin_ lähekkäin, otsa vasten otsaa. Tuntui, kuin emme olisi koskaan olleet niin lähellä toisiamme. Silittelimme toistemme poskea, hymyilimme, nauroimme, pidimme toisistamme kiinni ja annoimme helliä pusuja.

Hääkuvaaja
 Kuvat: Lotta Polviander
Hääkuvaaja

Kuvat otettiin kahvilassa, jossa luonnollisesti oli muitakin ihmisiä. Aluksi muiden ihmisten läsnäolo ja tuijotus teki olon hieman kiusaantuneeksi. Aika pian kuitenkin unohdin muiden ihmisten läsnäolon ja keskityin ainoastaan Eetuun ja Lotan neuvoihin.

Hääkuvaaja
 Kuvat: Lotta Polviander
Hääkuvaaja

Vielä kuvauksen päätyttyäkin, kun istuskelin jo bussissa matkalla kotiin, huomasin hymyileväni hölmösti kanssamatkustajille. Sydän pamppaili yhä ja tuntui kuin olisin kokenut ihastushuuman uudelleen.

Hääkuvaaja
 Kuvat: Lotta Polviander
Hääkuvaaja

Siinä bussissa istuskellessani tajusin, miten paljon rakkautta ja tunteita hääpäivämme tulee pitämään sisällään ja miten onnellinen olen, kun saan avioitua rakastamani miehen kanssa. Toisinaan tämä tärkein asia meinaa kaiken hääsuunnittelun keskellä unohtua.

Hääkuvaaja
Kuvat: Lotta Polviander

Ajattelimme, että voisimme ottaa first look-kuvat ennen vihkimistä, koska kuvaustilanne poistaa pahimman jännityksen ja saa ainakin minut hieman rentoutumaan. Suosittelen ehdottomasti häävalokuvaajan tapaamista ja ns. kuvaustilanteen harjoittelemista ennen hääpäivää. Sen lisäksi että tulette tutuiksi kuvaajan kanssa, saatte myös ihania kuvia muistoksi.

Hääkuvaaja
Kuvat: Lotta Polviander
Hääkuvaaja

Koska siis kattokaa nyt näitä kuvia, eikö ookkin ihan täydellisiä? Olen niin tyytyväinen meidän loistavaan valokuvaajaan Lottaan! Hääkuvista tulee varmasti upeita 😍
8 kommenttia on "Täydellinen valinta"
  1. Tosi kivoja kuvia! Kiva nähdä välillä sisälläkin kuvattuja pariskuntakuvia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Juu tuo kahvilan miljöö oli tosi kaunis ja tosiaan kivaa vaihtelua ulkokuville 😊

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Hyvä kuvaajavalinta :) Samoilla linjoilla kuin Elina, tosi mielenkiintoista nähdä sisätiloissa otettuja kuvia. Ei tarvitse olla ihmeellinen kuvauspaikka, vaan kuvattavat ja taitava kuvaaja tekevät kuvat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krista, ollaan itsekin hyvin tyytyväisiä! Ja niinhän se on; kun on lahjakas kuvaaja, niin kuvauspaikkana toimii lähes mikä tahansa :)

      Poista
  3. Oi miten ihania kuvia ja jotenkin lämminhenkinen postaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Kirjoitin tekstin heti tapaamisen jälkeen, jotta saisin kuvailtua tunteita ja fiiliksiä mahdollisimman aidosti, kiva kuulla että tykkäät :)

      Poista
  4. Voi vitsi miten ihania kuvia! Vähänkö kiva saada myös tuollaisia "arkisia" pariskuntakuvia (ja vieläpä noin hienoja!), kun ainakin itsestä tuntuu, että monesti sitä tulee napattua kuvia vain juhlissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! <3 Joo meillä vähän sama homma! Aikaisemmat kuvat ovat jostain siskon ylioppilasjuhlista, joissa kaikki pönöttävät jäykkänä. Näiden kuvaaminen oli jotenkin niin ihana kokemus myös parisuhteen kannalta. Voin ehdottomasti suositella ottamaan kuvia ammattivalokuvaajalla :)

      Poista

Jätäthän vierailustasi kommentin, kiitos!

Suosituimmat postaukset

Instagram